Mitä tehdä, kun on lattajalat?

IstockPhoto

Mitä tehdä, kun on lattajalat?

Tekijä: Reilika Nestor 02.01.2015 klo 00:00

Monet ihmiset kärsivät lattajaloista johtuvia ongelmia, mutta usein he eivät edes ole tietoisia heidän lattajalkaisuudesta. Se on oikeasti aika helppo määritellä.

Levitä jalkapohjiin jotain, jota on helppo puhdistaa maasta. Astu lattialle, sillä tavalla, että jalkapohjasta jäisi jälki. Ota sitten kynä ja yhdistä viivalla jäljen sisäreunat, puolita jalka poikittaisella viivalla ja jaa viiva vielä kolmeen osaan. Jos jalanjälki mahtuu poikkileikkauksen yhdelle kolmannekselle, on jalkaterän kuperuus oikea eikä lattajalkaisuuden vaaraa ole. Mutta jos jalka ulottuu ristileikkauksen puoliväliin, tarkoittaa se sitä, että jalkapohjan tilanne on jo vaarallinen.

Mitä pitäisi siinä tilanteessa tehdä? Ensimmäisenä asiana pitäisi huolehtia siitä, että käyttäisi säälle vastaavia jalkineita ja ottaa yhteyttä lääkäriin tai ortopediin. Vain lääkäri voi määrätä oikeanlaiset ortopediset pohjalliset ja erilliset liikkeet, jotka auttaisivat nostaa jalkaholvia. Myös ihan normaali jalkaterä voi ajan kuluessa muuttua lattajalaksi, erityisesti silloin, kun työskennellään jatkuvasti seisovassa asennossa ja käytetään epämukavia jalkineita.

Itse voimme tilannetta ennaltaehkäistä, jos käytetään jalkineita, joilla on pehmeät ja paksut pohjat. Jalkineiden päällysteet voisivat olla tehty ilmavasta kankaasta. Myös jalkineet, joilla on aukinainen kantapää ja varpaat, takaavat ilman pääsyn jalalle. Erityisen hyvä on myös paljain jaloin kävely varpailla. Kävellä pitäisi kokeilla sekä etuperin että takaperin. Kaikki hyppelyt ovat myös hyväksi jalkaterän lihasten vahvistamiselle ja jalkaterien kuperuudelle. Korkea jalkaterä on kaunis jalkaterä!